A-sarja madaltaa Mersun ostokynnystä
Uusi A-sarjalainen kuitenkin osoittaa, että Mersu osaa tehdä myös pienempiä etuvetoisia autoja, joiden ostamiseen tarvittavan rahan hankkimiseen ei tarvita korkeimpia voimia.
Mersun omistamiselle määritellään nyt uusi lähtötaso. Aiempi korkea A-sarjalainen oli malliston ruma ankanpoikanen. Se ei pystynyt houkuttelemaan suuria ostajajoukkoja, vaikka sillä olikin omat vannoutuneet ystävänsä.
Uusi A-sarja onkin avainasemassa, kun Mercedes-Benz pyrkii myydyimmäksi premium-autojen valmistajaksi.
Viistoperäinen A-Mersu näyttäisi onnistuvan siinä, mikä on tarkoitus. Se haastaa kunnolla pahimmat saksalaiset kilpailijansa BMW:n 1-sarjan ja Audi A3:n sekä houkuttelee hinnallaan myös monia Volkswagen Golfin ostajia. Suomen markkinoilla kilpailijoihin lukeutuu myös juuri esitelty Volvo V40.
A-Mersun perusvarustelu on nostettu sen verran korkeaksi, että se voi ahdistaa kilpailijoita. Vakiona löytyy muun muassa seitsemän turvatyynyä, tutkalla toimiva törmäyksenestojärjestelmä ja kuljettajan vireystilan vahti. Mersun tapaan tarjolla on myös paljon valinnaisvarusteita.
Suomessa auton lähtöhinta on hieman alle 27
Se tekee ajosta niin leikittelevän helppoa, että sitä on vaikea ohittaa. Vaihteisto nostaa auton hintaa lähes 3
A-sarjan kansainvälisessä esittelyssä ei ollut ajettavissa kaikkein pienimpiä moottorivaihtoehtoja. Ajossa olleet kaksilitrainen bensiini ja 1,8-litrainen diesel vakuuttivat. Vääntö oli vahvaa alhaisista kierroksista lähtien.
A-Mersun parasta antia on tarkka ja tunnokas ohjaus. Heti ensimetreistä käy selväksi, että autoon voi luottaa, eikä se tarvitse ylimääräistä paimentamista. Se menee erehtymättömästi sinne minne kuljettaja haluaa. Korjaavia liikkeitä ei tarvita.
Alusta on jäykkä ja lisää auton vakautta. Miinus tulee jousituksesta, joka pompottaa tien epätasaisuuksissa ja töksäyttää töyssyissä. Tämä varmasti korostuu Suomen rokonarpisilla teillä.
Sileällä pinnalla A-Mersu on erittäin hiljainen. Vain moottoritienopeuksissa kuuluu hieman tuulen suhinaa ja bensiinimoottorin pörinää.
Auto
on sisältä tyylikäs. Kojelaudan pyöreät ilmansuuntimet luovat ilmettä ja niitä on helppo käyttää. Hallitsevaa kojelaudassa on myös ylös nostettu seitsemän tuuman monitoiminäyttö.
Miinusta tulee nopeusmittarin numeroiden typografiasta. Aurinkolasien läpi katsottuna numerot muuttuvat tunnistamattomiksi möhkäleiksi. Onneksi nopeusnäytön saa myös digitaalisena ajotietokoneen näyttöön.
Matkustamon tilat kestävät vertailun kilpailijoihin. Takapenkille on tosin hankala mennä, koska katto kaartaa voimakkaasti alas. Takana on kuitenkin riittävästi jalka- ja pääntilaa. Vain keskipaikalla on epämukava matkustaa.
Tavaratila vetää 340 litraa.



