Kia on uusinut täysin mallistonsa pienimmän auton Picanton. Ulkonäössä näkyy Kian pääsuunnittelijan Peter Schreyerin kädenjälki ja samoja piirteitä kuin malliston muissakin autoissa.
Kia iskee kilpailijoitaan vastaan onnistuneella suunnittelulla ja korkeatasoisella varustelulla. Kolme ja puolimetrisellä autolla on rajoituksensa, mutta tilojen käytössä on onnistuttu melko hyvin. Korin kapeus tekee Picantosta neljän hengen auton, jos mittapuuna ovat aikuiset matkustajat.
Autonvalmistajat tarvitsevat mallistoihinsa pieniä ja vähän kuluttavia autoja. Se on tehnyt hyvää pienten autojen kehitykselle. Tämä näkyy Picanton varustelutasossa.
Ajetusta EX-varustetason Picantosta löytyy vakiovarusteina muun muassa kuusi turvatyynyä, ajonvakautus, aktiiviset pääntuet, ajotietokone, ilmastointi ja lämmitettävä ratti.
Kia Picanto jäi tuoreimmassa Euro NCAP:n kolaritesteissä neljään tähteen, mikä on monia sen kilpailijoita huonompi tulos. Yksi merkittävistä syistä heikompaan menestykseen oli se, ettei ajonvakautus ole vakiovaruste läpi malliston.
Koeajossa ollut 1,2-litrainen moottori riitti pienen auton kuljettamiseen. Ohituksiin löytyi riittävästi puhtia normaalilla vaihteiden käytöllä.
Jostain syystä koeajoautossa oli käynnistymisongelmia, kun moottori oli ajon jälkeen lämmin.
Moottorin keskikulutukseksi luvataan 4,3 litraa sadalla. Koeajoautossa ollut mukavuuspaketti, johon kuuluvat muun muassa paremmat ajovalot ja leveämmät 15 tuuman renkaat, nostaa kulutuksen 4,5 litraan sadalla ja päästöt 106 grammaan.
Ohjaus on melko kevyt, mutta silti riittävän tarkka. Autosta näkee hyvin joka suuntaan.
Jousitus pompauttaa isommissa töyssyissä. Se on tyypillistä pienille autoille.
Sisätilat ovat pelkistetyt ja kojelauta muovinen.
Olisi kätevämpää, jos tavaratilan luukku ulottuisi tavaratilan alareunaan saakka. Nyt siihen jää hankala kynnys. Autojen monikäyttöisyyden ja tavaratilojen suunnittelussa Kialla on vielä opittavaa.



